Girls!
Some of them men think they freak this like we do
But no they don't
Beyoncen ilmeisesti voimaannuttavaksi tarkoitettu biisi tuli mieleen negatiivisessa yhteydessä kun tänä aamuna luin pitkästä aikaa muotiblogeja myötähäpeän puna poskilla hehkuen. Tuntien puolesta kuusipäiväiseksi venynyt työviikko synnytti tarpeen selata viikonloppuna jotain vähemmän aivokapasiteettia syövää = blogeja, mutta kolmas maailmansota oli jo pamahtanut silmille ennen kuin ehdin päästä kunnolla alkuunkaan (eikä sen löytämiseen tarvittu kuin yksi linkki
Kattilahallin kirpparin sivuilta).
Minulla on äitipuoli, siskopuolia ja ikäviä kokemuksia kouluajoilta. Olen työskennellyt suurimman osan elämääni naisvaltaisella alalla ja harrastuskavereina on ollut pääasiassa naisia. Tunnelma naisjoukossa on häkellyttävän eripurainen ja räjähdysherkkä. Olen työskennellyt jopa sellaisessa paikassa, jossa satunnainen miehen paikalle ilmestyminen ja ylimääräinen ilmassa leijuva testosteroni sai jotkut naiset hetkellisesti toimintakyvyttömiksi ja muutti heidät aikuisista ihmisistä yläasteikäisiksi. Lisäksi vain yhden tai muutaman miehen läsnäolo lisäsi naisten välistä kyttäämistä ja ilkeilyä sen sijaan että se olisi millään muotoa tasapainottanut tilannetta. Nyt kun olen töissä paikassa, jossa miehiä ja naisia on suurin piirtein saman verran, on tunnelma suorastaan
normaali eivätkä yllättävät estrogeeni- tai testosteronipiikit vaikeuta työstä suoriutumista ja keskinäistä toimeentulemista. Ja onneksi perheestä löytyy veljiäkin.
Minulla on myös tytär. Tyttöjen välinen nahistelu näyttää alkavan jo tarhassa. Poikia varataan itselle, naimisiinmenolupauksia revitään irti nuorukaisista väkisin ja saaliita vertaillaan. Kotona itketään iltaisin jos kukaan ei rakastakaan ja Matti tykkääkin enemmän Maijasta tai Seppo juoksee karkuun. Riidat eivät tietenkään suinkaan aina liity poikiin, mutta poikien kanssa hyvin toimeentulevat, suositut tytöt kärsivät vähemmän muitten tyttöjen syrjinnästä ja pilkasta. Mustasukkaista käytöstä aiheuttavat myös uudet ystävyyssuhteet ja menestyminen koulussa tai erilainen tukka tai jopa parempi penaali. Ja kysymys on siis pienistä lapsista! Miksi meno muuttuisi mihinkään aikuisena, kun tytöt oppivat jo lapsena miten valtaa toisiin saavutetaan ja käytetään.
Olen myös asunut pääasiassa narttukoirien keskellä. Olen komentanut kyräileviä narttuja, koettanut tarkkailla niitten välejä, irrotellut toisiinsa kiinni käyneitä koiria, joskus vienyt niitä paikkailtavaksikin ja yhden kerran pelännyt saanko koiraani koskaan eläinlääkärin pöydältä takaisin. Tästä syystä olen joutunut luopumaan kahdesta koirasta.
Ratkaisu luopumisesta tehtiin pakon edessä ja se oli oikea. Tappeluiden toinen osapuoli, vanha koirani Opri, on kuin ihmisen mieli. Se on kaikkien mielestä syötävän suloinen, ihana, rauhallinen ja niin lempeä, että toista yhtä miellyttävää koiraa saa hakea. Vitsailemme välillä, että Opri on pakko kloonata ennen kuin se kuolee. Jo pelkkä ajatus tuon jumalallista olentoa lähentelevän koiran menettämisestä saa veden nousemaan silmiin melkein kaikilla perheenjäsenillämme. Mutta Oprilla on toinenkin puoli. Muita narttuja kohtaan se on saatana. Chihujemme kanssa se tulee toimeen - Ellan kanssa hyvin, Ylvan kanssa juuri ja juuri. Uroksia Opri sietää, jos ne ovat karkeakarvaisia saksanseisojia. Oprissa asuu pieni misogyyni ja rasisti. Silti se on maailman ihanin koira. Opria miettiessä on helppoa ymmärtää miten naiset osaavatkin olla samaan aikaan niin rakastettavia ja niin pirullisia. Elämä yhdessä naisen kanssa on ristiriitaista: samaan aikaan hankalaa, mutta ilmankaan et tule toimeen.
Kävin joku aika sitten ystäväni kanssa läpi tapahtumaa, jossa toinen nainen oli loukannut häntä tekemisillään. Sen enempää erittelemättä, kyseessä oli ilkeältä tuntuva temppu, jollaisia muistan itsekin elämäni varrella kohdanneeni. Ystäväni poikaystävä ei kyennyt ymmärtämään mistä koko ongelmassa oli kyse, koska ei nähnyt tämän toisen naisen teossa mitään erikoista tai pahansuopaa. Nainen oli onnistunut kiemurtelemaan tilanteesta selittämällä, ettei ollut tarkoittanut mitään ja antamalla miehen korviin ymmärrettävän syyn toiminnalleen. Annan 5% mahdollisuuden sille, että kyse oli vain ystäväni vilkkaasta mielikuvituksesta. Mutta kyllä susi suden tuntee.
Naisilla on kokemukseni mukaan luonnostaan miehiä kehittyneempi kyky yhdistellä pieneltä tuntuvia yksityiskohtia ja asioita toisiinsa, etenkin kun kysymys on sosiaalisesta kanssakäymisestä. Jonkun toisen silmiin irrallisilta tuntuvat sanat, teot ja merkitsevät katseet muodostuvat naisen päässä kimurantiksi ihmissuhdekuvioksi ja tunteeksi siitä, että jotain on pielessä. Ja kun näin tapahtuu, on jotain aina pielessä. Emme vain usein pysty todistamaan sitä. On äärimmäisen helppoa leimata kiusattu tai syrjitty uhri epävarmaksi, lapselliseksi ja vainoharhaiseksi, koska mitään konkreettisen vihamielistä ei yleensä tapahdu. Yleisin vastapuolen selitys ulospäin lähinnä välinpitämättömältä vaikuttavalle käytökselle on se, että "
kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen" (erityisesti koiramaailmassa hyvin tavallinen motto, jolla viitataan useammin koiranomistajien kuin itsensä koirien väleihin). Sanonnan käyttäjien keskuudessa tämä tarkoittaa käytännössä samaa kuin
"kenenkään kanssa ei tarvitse tulla toimeen jos ei vaan huvita" ja tämän asenteen turvin saadaan se oikea viesti tehokkaasti, mutta hienovaraisesti perille. Asenne on käsittämätön, mutta erittäin suomalainen. Ja erittäin tyypillinen naisilla. Naiset ovat mestareita henkisessä sodankäynnissä ja tuota sotaa on kautta aikojen käyty kulisseissa.
Naisilla ei ole bro codea. Naisilla ei ole edes sister codea. Naisten ystävyyssuhteissa ja jopa sukulaissuhteissa uidaan syvissä ja vaarallisissa vesissä. Naisten välejä kuvailevissa elokuvissa, tarinoissa ja lauluissa kerrotaan siitä, miten naiset pettävät miehensä ja toisensa,
ystävät hylätään rakkauden vuoksi ja s
amoista pojista tapellaan. Ja tosielämä opettaa sitä samaa. Naiset kykenevät tekemään toisilleen lähes mitä tahansa ja lähes mistä syystä tahansa.
Sen sijaan, että oppisimme tukeutumaan toisiimme ja auttamaan toisiamme, ajaudumme oman sukupuolemme edustajista aina vain kauemmas.
Vitsailemme työpaikalla kohta eläkkeelle jäävien kollegoitteni kanssa tietotekniikan maailmanvalloituksesta ja siitä kuinka vasta 90-luvun lopulla piti alkaa käyttää "sitä aateekoota". Itsekin olen elänyt sitä aikaa, kun pärjäsin täysin ilman puhelinta ja tietokonetta monta viikkoa eikä mieleen olisi tullutkaan vaihtaa mökkeilyä tai koirien kanssa touhuamista valaistun ruudun tuijottamiseen ja ihmisten kanssa kommunikointia naamatusten persoonattomaan kirjoitteluun ventovieraitten kanssa. Mutta
maailman muutokset vievät nopeasti ja huomaamatta mennessään.
Nykyisin tavallisen, kaikkia aisteja tasapuolisesti stimuloivan maailman rinnalla toimii uusi, erillinen ja eri tavalla stimuloiva toinen maailma: internet. Tässä toisessa maailmassa, ruudun takana, pyörii toinen, se pelottavampi versio naisesta. Siellä nainen voi olla täysin anonyymisti ja vapautuneesti oma itsensä ja tämän huomaa blogien kommenteissa ja keskustelupalstoilla. Melkein mitä tahansa
muotiblogia voi käydä kommentoimassa ikävään sävyyn, kun materialismi, elämän epäoikeudenmukaisuus ja "kauniit" ihmiset ahdistavat ja tekee mieli purkaa suuttumusta yhteiskuntaa ja parempiosaisia kohtaan tai vain pahoittaa jonkun mieli. Oikeastaan mikä tahansa teksti, jota voi kommentoida, riittää tyydyttämään tarpeen päästä aukomaan päätä ilman vastuuta ja kiinni jäämisen pelkoa. Jos haluaa sanansa kuuluville, voi pahaa oloaan puida myös julkisesti omassa blogissa. Ne, jotka uskaltavat sisustus ja asustus ihkuilun sijasta avata suunsa ongelmista omalla nimellään,
ristiinnaulitaan välittömästi. Koko sosiaalinen media koira- ja kissafoorumeineen on loistava paikka muuttaa minkä tahansa keskustelun suunta vihamieliseksi, kun olo on provokatiivinen tai muuten vain p*ska. Jotkut naiset ovat näillä foorumeilla jopa nokkelina huomanneet, että kaikki miehet ovat sieltä aika päivää sitten kaikonneet. Osa naisistakin lähtee ovet paukkuen - eikä koskaan enää palaa. Naiset tarvitsisivat oman solidaarisuusviikkonsa, vuoden jokaiselle viikolle.
Tänään täällä rinnakkaisessa todellisuudessa poukkoilu stimuloi lähinnä aivojeni oikeanpuoleista etuotsalohkoa sen sijaan että olisin rentoutunut raskaasta työviikosta tai kokenut jopa jonkinlaista mielihyvää. Lenkkeily (ilman älypuhelinta) olisi sittenkin ollut parempi idea.
Ja mitä tulee aloitukseeni ja Beyoncen laulun sanoihin. Pyörittäisivätkö naiset maailmaa? Siis ihan oikeasti, nämä naiset? En edes viitsi vastata tähän tänään.
