perjantai 1. toukokuuta 2015

Päivänsade PetExpossa

Puolessavälissä kuuta käväistiin Messukeskuksessa, jossa yhdistyivät saman viikonlopun aikana sekä lempiharrastukseni, suurin paheeni että henkilökohtainen helvettini kun PetExpo kohtasi OutletExpon ja Lapsimessut. Samaan aikaan oli myös ModelExpo, mutta siitä minulla ei ole sen kummempaa mielipidettä. Onneksi vain osa tuhatpäisestä lapsilaumasta ajautui PetExpon puolelle ja onnistuin myös pitämään lompakon nyörit melko hyvin kiinni Outletin puolella.

Ilpon tuomaroi sunnuntaina anoppi Kristiina eli Elban (sekä Elban ja Ilpon pentujen) kasvattaja, joka nimesi herrasmiehemme Päivänsateeksi skitsofreenisestä käytöksestä johtuen. Ilpo puski ja sähisi vuoronperään Kristiinalle. Ilpo ei oikein tiennyt oliko tämä kiva vai tyhmä juttu. Ilmeisesti joko seura tekee täällä kotona kaltaisekseen tai sitten ollaan kasvatettu sitä liikaa tynnyrissä. Kenties on aika alkaa rampata näyttelyissä taas vähän tiuhempaan tahtiin niin saadaan tuo peräkammarinpoika salonkikelpoiseksi!



Kissanäyttelyn parasta antia oli seura ja parasta seuraa oli kamera. Kissat ovat aivan mahtavia malleja, juuri sopivalla korkeudella ja loistavia ilveilijöitä! Pelkkä kuvaaminen ei ole hauskaa, vaan hauskuus jatkuu kotona kun ratkiriemukkaita kuvia pääsee selaamaan koneella.


Lisäksi pakko sanoa kissaihmisten eduksi, että heillä riittää huumorintaju näiden ilmeiden taltiointien julkaisuun toisin kuin koiraihmisillä, joista jotkut ovat käsittämättömän niuhoja sen suhteen mitä heidän koiristaan saa julkaista. Eläviä eläimiä nekin ovat eivätkä muovia.


Karvisen reinkarnaatio 



Värisuora

Ella synnytti vajaa viikko sitten, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lopputuloksena maailmaan saapui lehmälaikkuinen poika, bläkkäri tyttö, soopeli poika ja toinen lehmälaikkuinen poika, joka suureksi suruksemme syntyi kuolleena. Elvytysyrityksistä huolimatta en saanut puhallettua pikkupoikaan elämänvaloa enää takaisin, joten hautasimme sunnuntai-iltana pennun mummolan takapihalle. Tapahtuneesta huolimatta saimme huokaista onnesta ja helpotuksesta, sillä hienosti mennyt alatiesynnytys ei ole chihuilla mikään itsestäänselvyys. Ella yllätti meidät taas värien suhteen tekemällä täydelliset replikat itsestään, pentueen isästä Buddysta sekä isosiskosta Ylvasta!



Kaikki ovat voineet alusta asti hienosti ja pentujen painot ovat nousseet. Syöminen sujuu ja Ella hoitaa lapsensa kauniisti ja huolellisesti. Pentue on Joyway's kennelin neljäs chihupentue ja lapset saavat täten D-alkuiset nimet. Työnimiltään ipanat ovat Hugo, Hulda ja Prinssi Harry (koska punainen tukka).


Samaan aikaan toisaalla Ulpu kasvaa ja on valmis muuttamaan parin viikon kuluttua meille!

Siis todella vauvaisa kevät! <3

torstai 9. huhtikuuta 2015

Intuitio


Hei. "Lisää kuvia Lahdesta" ei koskaan tapahtunut. Lisää sekalaisia kuvia ajattelin tänne kuitenkin nyt lisätä samoin kuin muutamia ajatuksia.

Äkkiä ensi alkuun uutiset. Ella on tosi paksuna, sen maha on jo nyt kuin liian täyteen puhallettu ilmapallo ja eletään raskausviikkoa 6. Joten vilkas kevät ja kesä on tiedossa jos kaikki vaan menee hyvin! Johan tässä onkin ehtinyt aika käydä pitkäksi kun ei ole ollut pentuja (jos Ylvaa ja Mandya ei lasketa) eikä remppaa eikä mitään muutakaan kiinnostavaa pitkään aikaan...

Ensi viikonloppuna on pet expo, jonne Ilpokin on ilmoitettu yhdelle päivälle. No siitä sitten enemmän myöhemmin. Ai niin, viimeksi Lahdessa Ilpo oli värin paras ja sai sertin! Hyvä Ilpukka, oma pikku eunukkimme! <3



Sitten vakavampiin aiheisiin.

Viime aikoina chihupalstoilla on ollut paljon keskustelua siitä mitä pitää tajuta hankkiessaan koiraa ja mistä se pitäisi ostaa. Kaikki toivottavasti tajuaa, että ei huoltoasemalta eikä auton takakontista eikä hetken mielijohteesta. Huonoja kasvattajia on pilvin pimein. Huonoja pennunostajiakin löytyy, kappas. Mutta kumpaakin laatua on niitä hyviäkin, jopa useita!

Olen ollut siitä onnekas, että meidän kaikki eläimet on hankittu ihanilta, tervejärkisiltä ja kasvatinomistajiaan tukevilta kasvattajilta. Haluaisin ajatella, että omalla vaivannäöllä on myös osuutensa asiassa eikä kaikki ole pelkkää sattumaa. Kysymys on aatteista, tavoitteista, näkemyksistä ja siitä miten ne kohtaavat, kemiaa unohtamatta. Paljon toki riippuu myös kysynnästä, tarjonnasta ja oikeasta ajasta ja paikasta.


Kävimme täysin viattomin aikein katsomassa Ninan luona kissanpentuja. Ajatus oli selkeä Pornaisiin lähtiessämme: Moikataan Nina, kiva nähdä pitkästä aikaa. Moikataan kissat, kiva nähdä kissanpentuja pitkästä aikaa. Noin 3 minuuttia pentujen näkemisestä toinen vapaana olevista tytöistä alkoi kiinnostaa näkemistä enemmän. Ninan pitchaus ei ainakaan auttanut pidättäytymään näistä ajatuksista, mutta ei meille ehkä ollut kauhean vaikeaa myöskään myydä ideaa. Niklaksen järkeily oli seuraavanlainen: "Mä sanon joo kissalle. Ottaisin muutenkin kaikki eläimet mitkä mulle tuodaan, jos totta puhutaan."  Mutta koetetaan nyt olla hyviä pennunostajia ja miettiä vielä hetki.

Olin juuri lukenut Hesarista intuitiosta kertovan jutun ja aloin epäillä omia superpositiivisia fiiliksiäni asian suhteen. Intuitioksi kutsutaan arkikielessä sitä, että ratkaisu tai käsitys tuntuu oikealta, vaikka sitä ei pysty perustelemaan. Intuitiota pidetään järkeilyn vastakohtana. Yleensä intuitio liitetään tapauksiin, joissa sen kuuntelu on johtanut hyvään lopputulokseen. Vähemmälle huomiolle jäävät ne tapaukset, joissa sisäinen ääni on kehottanut tekemään ratkaisun, joka myöhemmin osoittautuu vääräksi. Jaiks? Mihin sitä voi enää nykymaailmassa luottaa jos ei edes intuitioon. Blaah..


Jos jostain herää intuitio, sitä ei kannata aina ottaa totuutena sanottiin jutussa. Toisaalta siellä sanottiin myös, että ylianalysointi voi viedä ajattelua negatiiviseen suuntaan ja jos tykkäämisasioita alkaa liikaa rationalisoida, saattaa missata sen, mistä oikeasti tykkää. Jutusta oli todella vaikeaa poimia käyttökelpoisia elämänohjeita, koska vinkit olivat tätä luokkaa: Intuitio on kaksiteräinen miekka: sen kautta saa loistavia ideoita, mutta se voi myös vinouttaa päätöksentekoa. Kannattaa kuunnella intuitiota, mutta ei pidä uskoa kaikkea, mitä ajattelee. Eli mitä siis??? Onneksi ei jääty täysin oman päätöksenteon varaan vaan siinä auttoi oikeaan suuntaan myös pentujen kasvattaja Hanna ;) Toisaalta, onko tässä muutenkaan enää mitään mietittävää?

Hello!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Rusakolle

Kiitos kaikille viime lauantaisesta kissanäyttelyseurasta! Erityinen kiitos kuvien kera Sinulle, joka jaoit palan elämääsi kanssamme.




Meillä on paljon opittavaa nautinnosta tältä kissalta!

Lisää kuvia Lahdesta tuonnempana.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Who run the world?

Girls!
Some of them men think they freak this like we do
But no they don't

Beyoncen ilmeisesti voimaannuttavaksi tarkoitettu biisi tuli mieleen negatiivisessa yhteydessä kun tänä aamuna luin pitkästä aikaa muotiblogeja myötähäpeän puna poskilla hehkuen. Tuntien puolesta kuusipäiväiseksi venynyt työviikko synnytti tarpeen selata viikonloppuna jotain vähemmän aivokapasiteettia syövää = blogeja, mutta kolmas maailmansota oli jo pamahtanut silmille ennen kuin ehdin päästä kunnolla alkuunkaan (eikä sen löytämiseen tarvittu kuin yksi linkki Kattilahallin kirpparin sivuilta).

Minulla on äitipuoli, siskopuolia ja ikäviä kokemuksia kouluajoilta. Olen työskennellyt suurimman osan elämääni naisvaltaisella alalla ja harrastuskavereina on ollut pääasiassa naisia. Tunnelma naisjoukossa on häkellyttävän eripurainen ja räjähdysherkkä. Olen työskennellyt jopa sellaisessa paikassa, jossa satunnainen miehen paikalle ilmestyminen ja ylimääräinen ilmassa leijuva testosteroni sai jotkut naiset hetkellisesti toimintakyvyttömiksi ja muutti heidät aikuisista ihmisistä yläasteikäisiksi. Lisäksi vain yhden tai muutaman miehen läsnäolo lisäsi naisten välistä kyttäämistä ja ilkeilyä sen sijaan että se olisi millään muotoa tasapainottanut tilannetta. Nyt kun olen töissä paikassa, jossa miehiä ja naisia on suurin piirtein saman verran, on tunnelma suorastaan normaali eivätkä yllättävät estrogeeni- tai testosteronipiikit vaikeuta työstä suoriutumista ja keskinäistä toimeentulemista. Ja onneksi perheestä löytyy veljiäkin.

Minulla on myös tytär. Tyttöjen välinen nahistelu näyttää alkavan jo tarhassa. Poikia varataan itselle, naimisiinmenolupauksia revitään irti nuorukaisista väkisin ja saaliita vertaillaan. Kotona itketään iltaisin jos kukaan ei rakastakaan ja Matti tykkääkin enemmän Maijasta tai Seppo juoksee karkuun. Riidat eivät tietenkään suinkaan aina liity poikiin, mutta poikien kanssa hyvin toimeentulevat, suositut tytöt kärsivät vähemmän muitten tyttöjen syrjinnästä ja pilkasta. Mustasukkaista käytöstä aiheuttavat myös uudet ystävyyssuhteet ja menestyminen koulussa tai erilainen tukka tai jopa parempi penaali. Ja kysymys on siis pienistä lapsista! Miksi meno muuttuisi mihinkään aikuisena, kun tytöt oppivat jo lapsena miten valtaa toisiin saavutetaan ja käytetään.

Olen myös asunut pääasiassa narttukoirien keskellä. Olen komentanut kyräileviä narttuja, koettanut tarkkailla niitten välejä, irrotellut toisiinsa kiinni käyneitä koiria, joskus vienyt niitä paikkailtavaksikin ja yhden kerran pelännyt saanko koiraani koskaan eläinlääkärin pöydältä takaisin. Tästä syystä olen joutunut luopumaan kahdesta koirasta.

Ratkaisu luopumisesta tehtiin pakon edessä ja se oli oikea. Tappeluiden toinen osapuoli, vanha koirani Opri, on kuin ihmisen mieli. Se on kaikkien mielestä syötävän suloinen, ihana, rauhallinen ja niin lempeä, että toista yhtä miellyttävää koiraa saa hakea. Vitsailemme välillä, että Opri on pakko kloonata ennen kuin se kuolee. Jo pelkkä ajatus tuon jumalallista olentoa lähentelevän koiran menettämisestä saa veden nousemaan silmiin melkein kaikilla perheenjäsenillämme. Mutta Oprilla on toinenkin puoli. Muita narttuja kohtaan se on saatana. Chihujemme kanssa se tulee toimeen - Ellan kanssa hyvin, Ylvan kanssa juuri ja juuri. Uroksia Opri sietää, jos ne ovat karkeakarvaisia saksanseisojia. Oprissa asuu pieni misogyyni ja rasisti. Silti se on maailman ihanin koira. Opria miettiessä on helppoa ymmärtää miten naiset osaavatkin olla samaan aikaan niin rakastettavia ja niin pirullisia. Elämä yhdessä naisen kanssa on ristiriitaista: samaan aikaan hankalaa, mutta ilmankaan et tule toimeen.

Kävin joku aika sitten ystäväni kanssa läpi tapahtumaa, jossa toinen nainen oli loukannut häntä tekemisillään. Sen enempää erittelemättä, kyseessä oli ilkeältä tuntuva temppu, jollaisia muistan itsekin elämäni varrella kohdanneeni. Ystäväni poikaystävä ei kyennyt ymmärtämään mistä koko ongelmassa oli kyse, koska ei nähnyt tämän toisen naisen teossa mitään erikoista tai pahansuopaa. Nainen oli onnistunut kiemurtelemaan tilanteesta selittämällä, ettei ollut tarkoittanut mitään ja antamalla miehen korviin ymmärrettävän syyn toiminnalleen. Annan 5% mahdollisuuden sille, että kyse oli vain ystäväni vilkkaasta mielikuvituksesta. Mutta kyllä susi suden tuntee.

Naisilla on kokemukseni mukaan luonnostaan miehiä kehittyneempi kyky yhdistellä pieneltä tuntuvia yksityiskohtia ja asioita toisiinsa, etenkin kun kysymys on sosiaalisesta kanssakäymisestä. Jonkun toisen silmiin irrallisilta tuntuvat sanat, teot ja merkitsevät katseet muodostuvat naisen päässä kimurantiksi ihmissuhdekuvioksi ja tunteeksi siitä, että jotain on pielessä. Ja kun näin tapahtuu, on jotain aina pielessä. Emme vain usein pysty todistamaan sitä. On äärimmäisen helppoa leimata kiusattu tai syrjitty uhri epävarmaksi, lapselliseksi ja vainoharhaiseksi, koska mitään konkreettisen vihamielistä ei yleensä tapahdu. Yleisin vastapuolen selitys ulospäin lähinnä välinpitämättömältä vaikuttavalle käytökselle on se, että "kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen" (erityisesti koiramaailmassa hyvin tavallinen motto, jolla viitataan useammin koiranomistajien kuin itsensä koirien väleihin). Sanonnan käyttäjien keskuudessa tämä tarkoittaa käytännössä samaa kuin "kenenkään kanssa ei tarvitse tulla toimeen jos ei vaan huvita" ja tämän asenteen turvin saadaan se oikea viesti tehokkaasti, mutta hienovaraisesti perille. Asenne on käsittämätön, mutta erittäin suomalainen. Ja erittäin tyypillinen naisilla. Naiset ovat mestareita henkisessä sodankäynnissä ja tuota sotaa on kautta aikojen käyty kulisseissa.

Naisilla ei ole bro codea. Naisilla ei ole edes sister codea. Naisten ystävyyssuhteissa ja jopa sukulaissuhteissa uidaan syvissä ja vaarallisissa vesissä. Naisten välejä kuvailevissa elokuvissa, tarinoissa ja lauluissa kerrotaan siitä, miten naiset pettävät miehensä ja toisensa, ystävät hylätään rakkauden vuoksi ja samoista pojista tapellaan. Ja tosielämä opettaa sitä samaa. Naiset kykenevät tekemään toisilleen lähes mitä tahansa ja lähes mistä syystä tahansa. Sen sijaan, että oppisimme tukeutumaan toisiimme ja auttamaan toisiamme, ajaudumme oman sukupuolemme edustajista aina vain kauemmas.

Vitsailemme työpaikalla kohta eläkkeelle jäävien kollegoitteni kanssa tietotekniikan maailmanvalloituksesta ja siitä kuinka vasta 90-luvun lopulla piti alkaa käyttää "sitä aateekoota". Itsekin olen elänyt sitä aikaa, kun pärjäsin täysin ilman puhelinta ja tietokonetta monta viikkoa eikä mieleen olisi tullutkaan vaihtaa mökkeilyä tai koirien kanssa touhuamista valaistun ruudun tuijottamiseen ja ihmisten kanssa kommunikointia naamatusten persoonattomaan kirjoitteluun ventovieraitten kanssa. Mutta maailman muutokset vievät nopeasti ja huomaamatta mennessään.

Nykyisin tavallisen, kaikkia aisteja tasapuolisesti stimuloivan maailman rinnalla toimii uusi, erillinen ja eri tavalla stimuloiva toinen maailma: internet. Tässä toisessa maailmassa, ruudun takana, pyörii toinen, se pelottavampi versio naisesta. Siellä nainen voi olla täysin anonyymisti ja vapautuneesti oma itsensä ja tämän huomaa blogien kommenteissa ja keskustelupalstoilla. Melkein mitä tahansa muotiblogia voi käydä kommentoimassa ikävään sävyyn, kun materialismi, elämän epäoikeudenmukaisuus ja "kauniit" ihmiset ahdistavat ja tekee mieli purkaa suuttumusta yhteiskuntaa ja parempiosaisia kohtaan tai vain pahoittaa jonkun mieli. Oikeastaan mikä tahansa teksti, jota voi kommentoida, riittää tyydyttämään tarpeen päästä aukomaan päätä ilman vastuuta ja kiinni jäämisen pelkoa. Jos haluaa sanansa kuuluville, voi pahaa oloaan puida myös julkisesti omassa blogissa. Ne, jotka uskaltavat sisustus ja asustus ihkuilun sijasta avata suunsa ongelmista omalla nimellään, ristiinnaulitaan välittömästi. Koko sosiaalinen media koira- ja kissafoorumeineen on loistava paikka muuttaa minkä tahansa keskustelun suunta vihamieliseksi, kun olo on provokatiivinen tai muuten vain p*ska. Jotkut naiset ovat näillä foorumeilla jopa nokkelina huomanneet, että kaikki miehet ovat sieltä aika päivää sitten kaikonneet. Osa naisistakin lähtee ovet paukkuen - eikä koskaan enää palaa. Naiset tarvitsisivat oman solidaarisuusviikkonsa, vuoden jokaiselle viikolle.

Tänään täällä rinnakkaisessa todellisuudessa poukkoilu stimuloi lähinnä aivojeni oikeanpuoleista etuotsalohkoa sen sijaan että olisin rentoutunut raskaasta työviikosta tai kokenut jopa jonkinlaista mielihyvää. Lenkkeily (ilman älypuhelinta) olisi sittenkin ollut parempi idea.

Ja mitä tulee aloitukseeni ja Beyoncen laulun sanoihin. Pyörittäisivätkö naiset maailmaa? Siis ihan oikeasti, nämä naiset? En edes viitsi vastata tähän tänään.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Sijoittamisen alkeet

Edellinen postaukseni (ei siis tuo Syvä Joki-elokuvan hengessä banjoa soitteleva koira vaan kirjoitus rakkaan harrastuksemme hinnasta) kirvoitti yllättäen varsinaisesta aiheesta poiketen keskustelua koiran sijoittamisesta. Koska en ole oikeusoppinut ihminen ja suhtaudun asiaan hyvinkin tunnepohjaisesti, hain netistä ihan sellaista oikeaa tietoa.

Moni uusi kasvattaja lähtee soitellen sotaan pohjanaan vain Kennelliiton kasvattajakurssilta raavitut tiedot. Kasvatuksensa jatkumista silmällä pitävien ja koiran eteenpäin sijoittamista harkitsevien henkilöiden kannattaisi tutustua asiaan hieman syvällisemmin. Jagsteria kompaten: "Jos unohdetaan taloyhtiöt, kimppakesämökit ja tuttujen hevoskaupat, niin koirien sijoittaminen on ehkä eniten riitoja kylvänyt systeemi. Sijoituksilla on tapettu useita muutoin hyviä tuttavuussuhteita". Yhtä paljon tämä koskee myös koiran sijoittavaa osapuolta. Harvalla lienee hajuakaan siitä mihin todellisuudessa on ryhtymässä ja mitä pahimmillaan tai edes vähän pahasti voi tapahtua.

Kun kyseessä on kaksi elävää ja tuntevaa osapuolta ja välissä se kolmas samanlainen, ollaan nopeasti pisteessä, jossa järki ei enää liity mukaan keskusteluun. Suurin osa nykyisistä ns. kotikasvattajista, juuri näistä kasvatusta harrastuksena tai elämäntapanaan pitävistä ihmisistä, asuu pienehköissä tai korkeintaan keskisuurissa tiloissa ja tekee päätoimisesti jotain muuta kuin pyörittää kenneliä, on ison koiramäärän sitominen kotiin yleensä mahdotonta. Silloin on lähes pakko käyttää jalostuskoiraksi kaavaillun yksilön sijoittamista eteenpäin johonkin toiseen perheeseen. Yksinkertaiselta tuntuva tapa voi käytännössä olla jotain aivan muuta kuin yksinkertaista.

Mutta mitäpä tässä jaarittelemaan ja keksimään pyörää uudestaan. Pistän linkkiä peliin. Lukekaa sieltä loput!

SOPIMUS KOIRAN SIJOITTAMISESTA ERITYISENÄ SOPIMUSTYYPPINÄ JA SIITÄ JOHTUVAT YLEISET KÄYTÄNNÖN ONGELMAT - Pro Gradu -tutkielma

SIJOITUKSEN IHANUUS -katiska.info