Lazy days

Pennut lähtivät maailmalle viime viikon lopulla ja elämä jokseenkin normalisoitui. Joka pentueen jälkeen lupaan itselleni kiitokseksi uudet saappaat, mutten vielä tähän päivään mennessä ole saanut hankittua niitä, siis ainakaan tässä yhteydessä. Nyt löysin sattumalta sellaiset 20 minuutin ostosreissullani Kampissa perjantaina ennen yövuoroa. Hurraa! Vielä en ole kuitenkaan päässyt ihmisten ilmoille saapastelemaan uusissa kengissäni, sillä pentujen lähdettyä, suoritettuani loppusiivouksen ja todettuani että nyt voin vihdoin rentoutua pamahti flunssa päälle. Tyypillistä. Viimeistä viikkoa viedään töissäkin ennen kuin vaihdan osastoa ja sairaalaa ja meikäläinen makaa nenä valuen ääni käheänä kotona... Uskaltauduin kuitenkin hetkeksi parvekkeelle nauttimaan kevätauringosta ennen kuin vaivuin takaisin koomaan.

Paljon onnea ja hyvää elämän mittaista matkaa yhdessä pienten kippuroitten kanssa molemmille pentujen uusille kodeille! Pusuja Momolle ja Tarolle! <3

Puhuvia eläimiä

Mummo lumessa

Nyt se on melkeinpä varmistunut! Oprista tulee mummo! Eli Haiku, toisin sanoen Taka-Topi, on tiineenä. Ainakin kyljistä päätellen. Sen kunniaksi Opri-mummosta ja blogin päähenkilöstä Pisusta kuvia parvekkeen lumikinoksissa. Kiitokset myös viikonlopun vieraallemme Tuirelle, joka arveli, että saattaisin ilahtua jos hän pesee jääkaappini. Ilahduin kovasti!

Lapsellista touhua

Kummilapseni Robin ja Erin kävivät tuossa taannoin meillä leikkimässä ja vaikka varsinkin Opri oli aika jännä juttu eläimettömän perheen lapsille, saatiin niiden kanssa silti hyvät leikit aikaan. Elba ymmärsi, että jos haluaa välttää lääkärileikit ja potilaan rooliin, kannattaa piiloutua jonnekin mistä vain ovela kuvaaja hänet löytää. Nona ja Robin tyytyivätkin Opriin, joka puolestaan nautti saamastaan huomiosta ja näytti ottavat roolin sen vaatimalla vakavuudella. Lapset huusivat leikkipuhelimiin "hälytys hälytys" ja tutkivat innokkaasti hoitoa tarvitsevaa koiraa.

Isompikin lapsi leikissä mukana :)

Toinen potilas pakeni kaapin alle. Selkeästi mielenterveyspuolen asiakkaita.

Oprin tila puolestaan vaati somaattista hoitoa.

Toimenpiteiden jälkeen oli aika toipua

Kissa löysi myöhemmin mieleisempää puuhaa kauppareissun jälkeen. Se mitä kissoista ja kasseista sanotaan näyttäisi pitävän paikkansa...

Pientä kreisiintymistä havaittavissa

???

Vaikka Elba useimmiten esiintyykiin elegantisti ja näyttää kauniilta, on siamilaisissa ja balineeseissa jotain piirteitä, jotka vievät hiukan uskottavuutta tällä saralla. Yksi niistä on ääni. Elban kasvaessa, ei sanavarasto ole varsinaisesti lisääntynyt, mutta itsensä ilmaisu sitä vastoin on. Aina samalla äänellä. Se ei ole maukumista vaan muistuttaa lähinnä märinää. Vastailemmekin usein kissalle takaisin "mää?" kun sillä on asiaa. Lapselleni, joka ei ole koskaan ollut hirveästi kissojen kanssa tekemisissä, ovat kissoihin liittyvät termit olleet hiukan hukassa. Kehräyshän oli alusta alkaen härinää ja kissan ääntely määkimistä. Nämä termit tulevat suoraan siitä miltä kissamme kuulostaa. Elbasta on ollut monella tavalla riemua, mutta sen ääntely vie kyllä voiton! Kaunista kissaamme ei voi ottaa kovin vakavasti kun se vaatii huomiota tai ruokaa sanomalla ponnekkaasti ja naama irvessä "MÄÄÄÄ!". Ulkonäkö ja ääntely eivät käy lähellekään käsi kädessä.

Ennen kissan tuloa ja rodun ollessa varmistunut katselin ahkerasti Youtubesta kissavideoita. Suurinta hupia herättivät siamilaisten "lauluvideot". Pahimmalta kuulosti kahden siamilaisen vaativa vonkuminen emännän ollessa suihkussa:

No, turha varmaan sanoa, että samalta kuulostaa nykyisin meilläkin. Mutta vain kun minä olen suihkussa. Muut saavat käydä rauhassa. Tämä toiminta alkoi vasta vähän aikaa sitten ja nosti kyllä hymyn huulille (ja niskavillat pystyyn) kun kuulin kissan mouruavan oven toisella puolella. Konsertti huipentui moksautukseen ovelle. En tiedä millä osalla Elba yritti selvitä esteestä sisään suihkuun kanssani, mutta en yhtään ihmettelisi jos kyseessä olisi ollut pää. Jätän joskus oven auki käydessäni suihkussa ja Elba seuraa uskollisesti kuin Lassie vahtimaan, että toimitus sujuu riittävän nopeasti ja turvallisesti. Jos vesipisaroita roiskuu liiaksi Hänen päälleen, saan jatkaa peseytymistä yksin. Rajansa kaikella.

Ääntelyn lisäksi toinen muuten niin viehättävän kissan erikoisista ja enemmänkin humoristisista kuin eleganteista piirteistä on kömpelyys. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun luemme sängyllä kirjaa ja kuulen kissan lähestyvän (määkimisestä on vaikeaa erehtyä). Juoksuaskeleet päätyvät usein muksaukseen sängyn reunaan. En ymmärrä miten se on mahdollista, mutta jotenkin sängylle on vain välillä niin vaikeaa päästä. Yleensä akrobaattiset suorituksen sujuvat melko hyvin ja kissa löytyy välillä milloin minkäkin kaapin päältä, mutta alastuloissa joutuu joskus ojentamaan auttavan käden ja tavaroita ja kissakin kyllä lentelee hyllyiltä ja ikkunalaudoista alas. Onneksi tämä on sisäkissarotu ja vaarojen määrät ovat rajalliset. En näe ainakaan omaa balineesiamme minään Survivor-henkisenä tyyppinä.

Elämä on eppaa

Kaikilla meistä on parempia ja huonompia aikoja. Sen enempää erittelemättä. Huonoista ajoista voi syyttää niin töitä, puolisoa, perhettä, stressiä, epäonnistunutta lapsuutta tai suhdetta vanhempiin, epäreilua elämää tai vaikkapa vain säätä. Joskus tulee syytettyä itseään, oli se tarpeellista tai ei.

Koiria kasvattaessa tulee kohdanneeksi ihmiskuntaa sen kaikessa kirjossa. Monenlaiset henkilöt pitävät koirista ja ennemmin tai myöhemmin eteen tulee niitäkin, joiden kanssa sukset menevät ristiin. Olen kokenut muutamia erisuuruisia ja -syvyisiä kriisejä koirankasvattajana ja tuntenut olevani epäonnistunut lapsuuden haaveeni toteuttajana ja lopulta jopa ihmisenä, mistä syystä tämän harrastuksen ja elämäntavan hylkääminen on käynyt usein mielessä. Löydän lähes aina parantamisen varaa omista toimistani, liittyivät ne sitten tapaani olla koiranomistaja, jalostusvalintoihini, toimintaani muita ihmisiä kohtaan tai kykyyni antaa aikaa kasvateilleni ja niiden omistajille, puhumattakaan perheestäni. Olen vasta viime aikoina alkanut oppimaan (muutamien hyvin ystävien ja muutaman erittäin hyvän kirjan luettuani), että kyse ei ole siitä, että olen persoonana epäonnistunut.

Miksi ihmiset sitten kokevat niin syvästi lemmikkiensä kautta, joko menestystä tai epäonnistumisia? Minun on ollut aina vaikeaa hyväksyä toimintamallia, jossa ihmiset ottavat koiriin liittyvät mielipiteet ja ajatusmaailman henkilökohtaisena loukkauksena mikäli ne eroavat heidän maailmankuvastaan. Tällaisesta syntyy väistämättä ihmisten välisiä konflikteja, usein täysin turhaan. Eivätkö ne olekaan asiat, jotka riitelevät, eivät ihmiset? En kiellä, ettenkö kasvattajana pyrkisi pitämään luonnollisesti enemmän yhteyttä juuri sellaisten ihmisten kanssa, joiden koen ajattelevan koirista samoin kanssani, mutta olen myös huomannut, että joskus voi olla ystävä, vaikkei tekisikään lainkaan samoja valintoja toisen kanssa. Pitempinäköinen voisi jopa ajatella, että varsinkin erilaisten ihmisten omaaman tiedon ja kokemusten jakaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tekisimme kaikki eteenpäin vievää työtä emmekä polkisi vuodesta toiseen paikallamme, toistaen samoja virheitä uudelleen ja uudelleen. Joskus tyhmyyden sijasta joukossa onkin viisaus.

Olen aina karsastanut vanhemmilta sukupolvilta saatuja kommentteja, jotka viittaavat väheksyvästi "nuorison" kykyyn tehdä jotain uraa uurtavaa tai menestyksekästä jalostuksen saralla. Haluan uskoa, että joku on syystä sanonut, että nuorissa on tulevaisuus. Ja miksi ei olisi? Ehkä kokemus toisi sitä kyynisyyttä, jonka avulla tässä maailmassa tuntuu pärjäävän parhaiten. Olen kuullut kasvattajien halusta säilyttää vielä "naivius" sen suhteen, että ihmisissä on riittävästi älyä ja hyvää, jotta he tekevät oikeita ratkaisuita ilman rajoittavia pakkoja ja ylhäältä päin suunnattuja sääntöjä. Olen jo lapsena huomannut, että sellainen naivius johtaa nopeasti syvälle harhaan. Ehkä haluan kuitenkin itse säilyttää vielä sen joskus niin kuluttavankin itsekritiikkini, haluni voida nähdä epäonnistumisissa opetus ja (silloin tällöin esiintyvän) kykyni oppia virheistä, etsiä ja löytää uutta tietoa, olla "se nuori" ja kartuttaa kokemusta ennen kuin jysähdän kyynisyyteen ja totean, että itseni ja maailman kanssa eläminen on helpompaa niin.

Lopuksi onnittelut meille kolmelle "nuorelle" kasvattajalle, jotka aloitamme toivon mukaan hedelmällisen yhteistyön yhteisen tuonnin kautta! Ei anneta maailman murtaa, vaikka elämä onkin välillä epäreilua! Ja pahoittelut Elballe, joka jäi (lähes) täysin huomiotta tässä blogikirjoituksessa. Sanottakoon nyt siksi vielä ihan viimeiseksi lopuksi, että oli tosi söpöä kun tulit istumaan syliini ja pitämään seuraa kun kirjoitin tätä tekstiä. Sitä se elbamaisuus (ja tosirakkaus) on <3

Black & white cats

Yövuoron ratoksi voi puuhastella vaikka tämmöistä:

Vilperi eli Vilu

Naapurin kissa Espanjasta

pyhä birma Papu

Papu edestä päin

Ikkunasta pääsisi vaikka minne jos se vain olisi auki. Tosin näillä myräkillä on ihan kiva olla sisälläkin.

Huomasin, ettei minulta löydy kovin paljon kissakuvia koneelta, vaikka kissoja onkin itse asiassa melkein hauskempaa kuvata kuin koiria. Tosin koirat ovat siitä kiitollisia kohteita, että ulkona on usein helpompaa saada kuviin kauniit värit ja tausta, mutta toisaalta kissat ovat niin tavattoman viehkeitä, että niitä taas on vaikeaa saada näyttämään epäedustavalta.