Sold to the highest bidder!

Kuten niin monessa asiassa, koirabisneksessäkin vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki. Jotkut rodut nousevat aika ajoin suosionsa huipulle jonkin julkkiksen tai tv-ohjelman myötä ja niiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Osalla roduista on tasainen kannatus ja osa kitkuttelee koko ajan elinkykynsä rajoilla. Näistä ensimmäisen ryhmän rotujen terveystilanne romahtaa usein yhtä nopeasti kuin koirakanta kasvaa. Mistäs tämä johtuu? No tietenkin siitä, että kasvattajat kokevat pyhäksi velvollisuudekseen tuottaa maailmaan niin paljon koiria kuin kansa vain haluaa. Ja kun niitä keskitasoa parempia, terveitä ja rodunomaisia koiria ei ole riittävästi, käytetään pentujen tuottamiseen mitä sattuu löytymään. Ja vielä päälle, miksi kuluttaa ylimääräistä rahaa esimerkiksi terveystutkimuksiin, kun pennut menevät kaupaksi joka tapauksessa. Mutta onneksi joku on saanut päähänsä, että eihän tässä lonkkia tai polvia kasvateta vaan kokonaisuutta. Harmi vain, että usein pienikin osa saattaa romuttaa sen kokonaisuuden.

Pimeää pentukauppaa vastaan on kampanjoitu jo pitkään. Taustalla on aito ja oikea huoli koirien terveydestä ja niiden elinolosuhteista sekä tehtailun monista negatiivisista ja laaja-alaisista vaikutuksista. Lisäksi monista kasvattajista varmasti tuntuu epäreilulta satsata suunnattomia summia jalostuskoirien terveystutkimuksiin ja uusiin tuonteihin sekä käyttää koiria taipumus- ja käyttökokeissa, näyttelyissä ja muissa harrastuksissa ja vielä päälle toimia ympärivuorokautisena puhelinneuvojana kaikille halukkaille, kun pennunostajan rahat menevätkin bensa-asemalle tuodun pennun ”kasvattajan” taskuun. Syy tällaisen pennun valintaan on usein halvempi hinta yhdistettynä siihen, että pentua ostava henkilö ei näe nenänpäätään pidemmälle. ”Pimeät pennut” voivat lopulta tulla ostohintaansa moninkertaisesti kalliimmaksi. Mutta tässä tulee se vitsi: niin voivat rekisteröidytkin pennut.

Yhtä hyvin kuin pimeä koirakauppa ja pentutehtaiden trokarit, koiriinsa satsannutta kasvattajaa saattavat kalvaa myös sellaiset pennunostajat, joiden on saatava koira mahdollisimman nopeasti ja mieluiten läheltä. Näissä tapauksissa ostaja miettii harvoin kovin pitkälle sitä millaisen pennun hän itse asiassa haluaa, millaiselta kasvattajalta se tulee ja millainen tausta tulevalla lemmikillä on. Nämä kaikki asiat vaikuttavat hyvässä lykyssä seuraavaan 15 vuoteen. Jos koira on henkisen tai fyysisen tilansa puolesta kovin sairas, omistaja toivonee yhteisten vuosien jäävän edellä mainittua lyhyemmäksi. Mutta valitettava totuus on, että tyhmähän ei ole se, joka myy halpaa kalliilla vaan se, joka siitä maksaa.

Mutta voiko tällaisesta tyhmyydestä sakottaa? Eikö rangaistukseksi riitä, että niin omistaja makaa kuin petaa ja pahimmassa tapauksessa joutuu laskemaan monttuun juuri ostetun pennun. Valitettavasti surun ja murheen keskellä omistaja on myös tukenut kyseenalaista pentukauppaa ja varmistanut osaltaan sen jatkumon sekä uusien koira- ja ihmisuhrien syntymisen. Onneksi monet yhdistykset kuten Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki (HETI) ry ja Kennelliitto ovat tehneet paljon työtä ihmisten valistamiseksi. Suurempaan ääneen varoittelu kohdistuu kuitenkin usein lähinnä ääritapauksiin.

Pimeä pentukauppa on selkeä esimerkki ja niiden vastustamisessa useimmat kasvattajatkin ovat yhdessä tiiviissä rintamassa. Toinen kysymysmerkki ovat rekisteröimättömät ja sekarotuiset, mutta niiden suhteen vastaus onkin jo monimutkaisempi. Tietyissä tapauksissa juuri sekarotuinen on paljon rotukoiraa elinvoimaisempi ja työkoiraksi kelpaa yhtä lailla rekisteröimätön maatiaispaimen kuin rekisteröity puhdasrotuinen versio samasta mallista. Mutta näissäkin kahdessa tapauksessa jalostus on yleensä suunniteltua ja sillä on selkeä tarkoitus ja tavoite. Kolmannella esimerkillä eli päämäärättömällä koiramäärän lisäämisellä taas ei ole, eikä sillä ole myöskään mitään tekemistä varsinaisen jalostamisen kanssa, vaikka monet kasvattajat toimintaansa jalostukseksi mielellään nimittävätkin. Tätä harrastetaan siis hyvin paljon myös rotukoirapuolella eikä se ole yksin pentutehtaiden tai naapurin Mustilla astuttamisen ilosta astuttavan yksinoikeus. Rekisterikirja ei ole todistus muusta kuin siitä, että koira on virallisesti olemassa. Sukutaulun todenmukaisuuttakaan se ei vedenpitävästi näytä, sen tekee vain geenitesti. Rekisterikirja ei kerro pennun laadusta mitään eikä se takaa pennulle tervettä ja pitkää elämää. Rekisterikirja ei nosta toista kasvattajaa toisen edelle, eikä se kerro mistä kennelistä koira kannattaisi hankkia. Ja näissä kysymyksissä alkavat jo kasvattajienkin rivit rakoilla.

Valitettavasti aina se ”pahantekijä” ei jää tekemisistään kiinni. Ja joskus se ”hyväntekijä” onnistuu tekemään vääriä valintoja ja aiheuttamaan ”pahaa”, kuten sairaan tai luonnevikaisen koiran. Näin on käynyt minullekin. Joskus kasvattaja on vain tavallinen ”tekijä” ilman ajatuksia ohjaavaa etuliitettä ja kyse on tietoisesta riskinottamisesta. Silloin voi toivoa arpaonnea ja syyttää itseään jos todennäköisyydet eivät olekaan sillä toivotulla puolella. Joskus, ja vieläpä valitettavan usein kyse on kuitenkin välinpitämättömyydestä ja asioiden arvojärjestyksen vinksahtamisesta päälaelleen. Terveyden ja hyvän luonteen sijaan päätavoitteeksi saattaakin nousta näyttelyissä menestymisen takaava ulkonäkö tai jokin ulkomuodollinen yksityiskohta, kuten pienemmät/isommat korvat tai parempi väri. Silloin tällöin kyse on myös silkasta rahanahneudesta, jonka piikkiin lasken mm. matadorurosten olemassaolon.

Kasvattajana muiden kasvattajien mielipiteisiin ja asenteisiin vaikuttaminen on yhtä helppoa kuin tulevaisuuden ennustaminen kristallipallosta. Voin vain tarjota ajatuksiani niistä kiinnostuneille ja koettaa itse toimia läpinäkyvästi ja eettisesti oikein ja toivoa, että joku muukin haluaa tehdä samoin. Sen sijaan pennunostajilla on todellinen ja tehokas mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Mahdollistamalla koirien määrällisen tuottamisen vailla ymmärrettäviä laatukriteereitä saattaa pahimmassa tapauksessa saada aikaan mittaamatonta ja kauas ulottuvaa harmia. Kannattamalla koirien luonteesta ja terveydestä kiinnostunutta kasvattajaa tulee todennäköisesti parantaneeksi huomaamattaan koko rodun tulevaisuutta. Koiran kasvattamisen suuntaviivoja ohjaavat siis kysynnän ja tarjonnan laki jopa varmemmin kuin yleinen paheksunta, joka sekin on melko tehokasta.

Onni piilee valitettavan harvoin heti nurkan takana. Tässä siis neuvoni kaikille pentua hankkiville ja jalostusurosta etsiville: Tutkikaa sitä internettiä tänä tietotekniikan ihmeellisenä aikana, penkokaa KoiraNet -jalostustietokantaa, ottakaa selvää, kyselkää ja kuunnelkaa, mutta myös kyseenalaistakaa se mitä teille kerrotaan. Käykää tapaamassa haluamaanne rotua edustavia ihmisiä ja eläimiä ja malttakaa odottaa vuosi tai kaksi sitä oikeasti hyvää pentua tai urosta nartullenne. Vaatikaa saada nähdä vähintään pennun emä, vaatikaa tietoa rodusta ja sen terveydestä ja selvittäkää kuinka paljon kasvattaja on vaivautunut panostamaan kasvatustyöhönsä muutenkin kuin vuosissa tai valionarvoissa mitattuna. Nämä asiat tekemällä onni ja rotujen terveydentason parantuminen saattavat olla jo piirun verran lähempänä.